Illan koittaessa poikani ei malttanut keskittyä rutiinien pariin eli iltapesuun ja -pisuun näin suoraan sanottuna. Itselläni puolestaan oli kiire lukea illan aikana edes 1-2h kolmen viikon kuluttua olevaan tenttiin (suosittelen pitkää lukuaikaa kaikille opiskeleville äideille, asia tulee käytyä läpi ja toivottavasti myös ymmärrettyä rauhassa viime hetkien paniikkilukemisen sijaan). Näin ollen jätin lastenhuollon isin harteille ja livistin itse makuuhuoneeseen lukemaan.
En voinut olla kuulematta, kuinka poitsu lukuisista suostutteluista ja lopulta komennoista huolimatta ei alkanut kasvojen pesulle saatika yöpuvun vaihtoon. Niinpä tilanne kärjistyi siihen, että mies lähti nukuttamaan tytärtä ja poika jäi yksin osoittamaan mieltään alakertaan. Noh, routa ajoi pikkupossun nopeasti yläkertaan, mutta kiukuttelun kera.
Pohdin aikani, pitäisikö minun puuttua tilanteeseen. Lapsen pinna oli kireällä ja jotenkin perhe piti saada jo nukahtamismoodiin. Toisaalta en halunnut tallata mieheni varpaille, mutta en myöskään halunnut jättää häntä oman onnensa nojaan...ja niin, saa osoittaa syyttävällä sormella: halusin lohduttaa lastani, joka oli selkeästi ajanut itsensä umpikujaan. (Voi meitä äiti-ihmisiä, paapomisen asiantuntijoita. Mammanpoikien ylpeitä emoja :))
Puolueettomana kuin Sveitsi tai Punainen risti, menin heidän luokseen tuoden avun tullessani. Totuuden nimissä tuloni on toisinaan ollut verrattavissa myös pommilaivueeseen, joten mukavaa edustaa rauhan puolta välillä :)
Tilanne muuttui heti parempaan suuntaan. Mieskin oli hyvillään siitä, että tulin paikalle (nappisuoritus siis, kannatti mennä) :)
Vaihdoin väsyneelle lapsellemme yöpuvun ja kannoin hänet sylissäni alakertaan kasvojen pesulle. Iltahämärässä menimme keittiöön juomaan lasilliset vettä.
Pimenevässä illassa poikani alkoi miettimään (ja luettelemaan :)) kaikkia kavereita ja serkkuja vanhempineen, ketkä ovat jo menossa nukkumaan kun "on jo niin myöhä". Keskustelu ryöppysi niin polkuautojen kuin korjaajienkin maailmoissa.
Itse olin vain onnellinen ja mietin, kuinka kaunis ja rakas hän on minulle. Ihana lapsi, joka arvioi maailmaa ja kehittyy sekä kasvaa joka hetki. (Toivoa sopii, että ymmärrys ja pinnakin kasvaisivat samaa vauhtia ;))
Sydämeni oli niin sulaa vahaa, että onneksi se ei valunut lätäköksi lattialle :) Juttutuokion päätteeksi kannoin pojan sänkyyn ja peittelin hänet kauniita unia toivottaen. Sain vielä halitkin :)
Kiitos tästä hämyisestä iltatuokiosta poikani kanssa. Uskon tehneeni oikein, kun tarjosin hänelle (tällä kertaa) reitin ulos tukalasta tilanteesta ilman kasvojen menetystä. Toivottavasti hän oppii osoittamaan armoa myös muille kun on itsekin sitä saanut. (Armo on ehkä turhan vakava sana, mutta toivottavasti tiedätte mitä tarkoitan sillä.) Toivottavasti hänestä tulee hyvä ja välittävä ihminen. Kiitos lapsista.
Biffy Clyro -Opposite
-R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti